Pimeydestä valoon

Elämä on mahdollisuuksia täynnä ja niiden kaikkien vaihtoehtojen seasta pitää yrittää poimia itselle ne parhaat. Kaiken aikaa valintoja ja päätöksiä, asioiden priorisointia ja pelkoa siitä, että tehdyt valinnat ovatkin itselle huonoja. Et voi milloinkaan tietää mitä saat, vaikka kuinka varmistelet ja tutkailet. Et vaan tiedä. Valinnoillasi loukkaat muita ihmisiä, vaikket tahdo. Asettaessasi rajoja, joiden yli kukaan ei saa tulla, huomaat väen ympärilläsi vähenevän. 

Olen aina ollut kiltti, mukautuva ja joustava. Ollut rajaton, muiden käytettävissä oleva. Vältellyt konflikteja ja lopputulos on aina katastrofi, kiltin ihmisen raivo on irti päästessään tuhoava. Tehnyt asioita muiden eteen, koska olen halunnut ja myös tunnollisuuden tunteesta johtuen. Tuhlannut aikaani myös heihin, joille olen muuttunut itsestäänselvyydeksi ja saanut kiukkua ja vihaa, kun olen alkanut rajata elämääni. 

Facebook muistutti muistosta vuoden takaa. Muistan kuvanotto hetken hyvin, päivä oli jotenkin raskas, olin tajunnut sen tosiasian, että parisuhteeni oli loppusuoralla. En voisi tehdä mitään enää, kaikki oli tehty, sekä hyvät että pahat. Tästä päivästä alkoi odotus, joka päättyi joulukuussa. 

Syksy oli mustaakin mustempi, tuntui että vettä satoi ja satoi ja satoi. Auto reistaili. Opinnot tympivät. En tiennyt mitä tehdä. Joten odotin. Oli vaikea nousta ylös sängystä, koska maailmassa kaikki valo oli kuihtunut olemattomiin. Toivoin, että voisin siirtää kelloa siihen hetkeen, jolloin olisin taas onnellinen. Se hetki tuntui olevan tavoittamattomissa ja tunsin olevani turvaton ja yksin. Pelkäsin kuolevan suhteen vain jatkuvan ja jatkuvan. Tuntui kuin oma elämä olisi pysähtynyt paikoilleen. On vaikeata haaveilla mistään tai vaalia unelmia, kun jalusta alla säröytyy. Vaikka tiesin, että maailma ei murene eron myötä, oli päätöksen hetken odottaminen kuristavaa.

Kuvasta ei näy se kipu mikä sisälläni oli. Siinä ei näy loputtoman yksinäisyyden tunteen aiheuttama eristyneisyys eikä epäonnistumisen tunteen aiheuttama huonouden tunne. Siinä näkyy kuitenkin ihminen, joka on tottunut selviytymään, olemaan antamatta periksi ja mustuudessakin luottamaan siihen, että elämä kantaa.

Alla on kuvasarja väliltä helmikuu 2019- elokuu 2020. Olen ottanut itsestäni paljon kuvia viimeisen puolentoista vuoden aikana. En saadakseni kehuja tai siksi, että erityisesti tykkään kuvata itseäni vaan löytääkseni sen ihmisen, joka on vuosia ollut kateissa täyttämässä muiden toiveita, yrittämässä miellyttää milloin ketäkin.

Viimeisessä kuvassa on onnellinen, itsevarma ja itsestään välittävä aikuinen nainen. Kuvassa on se tunne, jonka kanssa haluan kulkea loppuelämäni. Ilo, onni, rakkaus. Niistä haluan pitää kiinni.

                                                                    Elokuu 2019

  

                                                                         Helmikuu 2019

                                                                         Elokuu 2019

                                                       Joulukuu 2019

Helmikuu 2020

                                                                       Helmikuu 2020

                                                                              Elokuu 2020